Lupasin aiemmin postata romaninaisen asuun käytettävistä kankaistakin, vaikka en nyt olekaan ihan varma, ilmaisinko asiani juuri noilla sanoilla. Tässä postauksessa olisi nyt yleisön pyynnöstä kuvia ja tietoa romanihameeseen käytettävistä yläkankaista. Yläkangashan siis on se koristeellinen kangas, joka tulee vyötärön kohdalle ja jonka kohdalta hame on levennetty pönkän avulla.

Yläkankaan saa jokainen valita itse, kuten olen aiemmin jo sanonutkin. Yläkangas voi periaatteessa olla vaikka vaaleanpunainen tai kirkkaan punainen, mutta itse asiassa nyt kun miettii, niin minä en ole koskaan nähnyt punaisia yläkankaita. Tarkemmin ajateltuna punainen yläkangas voisi olla ihan hieno yhdistettynä sopivaan nauhaan ja sopivaan röijyyn. Toisaalta kokonaisuus voisi olla omituinenkin. Täytyypä joskus ommella hame, jossa on punainen yläkangas – sittenpä se lopputulos nähdään.
 
Ensimmäisenä kolme kuvaa kokopaljettikankaista. Kokopaljettikankaista yleisesti ottaen voisin aluksi kertoa sen verran, että ne ovat yleisimmin hameisiin valittuja yläkankaita siksi, että ne ovat kestäviä ja aika käytännöllisiäkin. Väri ei haalistu heti, eivätkä paljetitkaan jatkuvasti lentele joka suuntaan. Kokopaljettikankaita on eri värisiä, minä valitsin tähän niistä väreistä kolme. Näiden valitsemieni värien lisäksi nimenomaan tällaisia kokopaljettikankaita on sinisen eri sävyinä, harmaana, tummanvihreänä, kuparina,…
 
Ensimmäisessä kuvassa on yläkangas, joka on yleisimmin käytetty romanihameissa. Kyseinen yläkangas on siis musta kokopaljetti. Tämä kangas on kestävä ja värinsä puolesta sopii jokaisen röijyn kanssa yhteen. Moni valitseekin ainakin ensimmäiseen hameeseensa nimenomaan mustan paljetin juuri tämän vuoksi. Musta kokopaljetti sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Siihen sopivat kaikki kristallinauhat, sillä ne erottuvat hyvin mustasta väristä. Omakohtaisesti voin kertoa, että itse olen kyllästynyt pelkkään mustaan kokopaljettiin, ja suosinkin ennemmin muita värejä.

Toisessa kuvassa kokopaljettikankaat jatkuvat. Värinä on hopea. Toisin kuin musta, hopea on siitä hankala kangas, että harvat nauhat ”näkyvät” kankaasta. Esimerkiksi tavalliset yläkankaan päälle ommeltavat rivinauhat eivät erotu hopeanvärisestä kankaasta juuri ollenkaan. Hopea on suosittu väri etenkin kesällä. Myös hopeapaljetti yhdistettynä sopivaan sametin päälle ommeltavaan nauhaan sopii hyvin juhliinkin.

Kolmannessa kuvassa on myös esimerkki isopaljettisesta kokopaljettikankaasta. Värinä on metallinhohtoinen sininen, joka käy minusta kesään varsin hyvin, vaikka tummempi sininen onkin. Tällainen väri kokopaljettikankaissa on suhteellisen uusi, ja siksi vielä vähän käytetty. Rohkenen kuitenkin epäillä, että se nostaa päätään ja pääsee vielä suosioon. Itse ainakin pidän tästä väristä.

 

Kuten sanottu, yläkankaita on lukemattomia eri vaihtoehtoja. Pelkästään paljettikankaita on vaikka kuinka monta erilaista vaihtoehtoa. Seuraavat kaksi esimerkkikuvaa kertovat tästä; nämä kaksi kuvissa näkyvää kangasta ovat niin sanottua aaltopaljettikangasta, jonka nimi tulee kyllä ilmi kuvaa katsellessa. Aaltopaljetti sopii minun mielestäni hienosti kesään.
Ensimmäisessä kuvassa aaltopaljettikankaan väri on kulta. Toinen kangas on puolestaan kulta-kupari. Molemmat värit ovat hienoja ja sopivat etenkin juhlavampaan käyttöön.
 
 
Seuraavaksi pikkupaljettikangas, jonka pohjana on verkkopohja. Tällaistakin paljettikangasta saatetaan joskus kutsua kokopaljettikankaaksi, jolloin sekaannusta voi syntyä. Kangas on varsin muodikas, ja sopii myös arkeen kuin juhlaankin.

 

Merkattujen kankaiden edustajaksi olen valinnut mustan verkkopohjaisen kankaan, jossa on hopeat merkkaukset ja kristallipaljetit. Merkattuja kankaita on erilaisia ja erin värisiä. Luonteenomaista niille on yksityiskohtaisuus kankaiden kuvioinnissa. Merkkausten ja paljettien lisäksi näissä kankaissa saattaa olla helmiä, yksittäisiä kristalleja tai muita kiviä. Vaikka moni merkattu kangas onkin hyvin näyttävä, käytetään merkattuja kankaita yleisimmin kuitenkin arkihameissa.

 

 

Kaksi viimeistä kuvaa ovat taas paljettikankaita. Ensimmäisessä kuvassa näkyy hieman erikoisempi paljetti kuparin värisenä. Toisessa kuvassakin on musta verkkopojainen kangas, jossa siniset ja kullanväriset paljetit. Tämänkään tyyppistä kangasta harvemmin hameissa näkee, mutta ehkä kevään ja kesän myötä saamme siirtyä värikkäämpiin versioihin!

 

 

Tässäpä tämä sitten tältä kerralta olisikin. Eiköhän tuosta jonkin verran osviittaa saa siitä kankaiden erilaisuudesta ja erityyppisyydestä. Enemmänkin kerrottavaa ja kuvin kerrottua toki olisi, mutta juuri nyt siihen ei taida olla aikaa… Kuvia on kuitenkin luvassa lisää myöhemmin tänään – joskin sitten siirrytään romanihameesta toiseen aiheeseen. Kohta siirrytään Pääsiäisen viettoon, joten ehkäpä tässä vaiheessa olisi hyvä toivottaa kaikille iloista alkavaa Pääsiäistä!