Ensinnäkin lapset ovat romanikulttuurissa korostetusti lapsia silloin, kun he vielä sitä ovat. He saavat leikkiä ja tehdä ihan tavallisia lasten juttuja. Heiltä ei odoteta varsinaisesti kulttuurin noudattamista tai tiukkoja tapojen noudatuksia, vaikka jonkin asteisilla romanitavoilla mentäisiinkin esimerkiksi puhtaiden ja likaisten asioiden erottelun suhteen. Lapset saavat pukeutua kuin lapset, eikä heidän tarvitse peittää itseään sen kummemmin. Lasten sanotaan olevan ”vapaita” ja ”vapaasti”, koska kulttuuria ei tarvitse niin tiukasti mukailla.
 
Tytöt voivat ihan hyvin leikkiä poikien kanssa ja pojat tyttöjen kanssa riippumatta siitä, ollaanko läheistä sukua vaiko ei. Toisten luona voidaan ihan hyvin kyläillä, ja vaikka yötäkin voidaan olla ilman sen kummempaa sumplimista. Vanhempanahan tämä muuttuu siten, että pojat ja tytöt eivät pahemmin hengaile keskenään, koska jokuhan saattaisi vaikka luulla jotain. (Itse olen sitä mieltä, että se mitä ei ole, ei tarvitse peitelläkään.)
 
Kun lapsi kasvaa ja hänestä tulee murrosikäinen, on myös lapsesta itsestään kiinni, aletaanko häntä pitää aikuisempana vaiko ei. Jos poikalapsi esimerkiksi päättää edelleen 13-vuotiaana kulkea toistaiseksi farkut jalassa suorien housujen sijasta, tai tyttölapsi housut jalassa, on selkeää, että hänet katsotaan edelleen lapseksi pukeutumisen vuoksi. Tietysti on perheitä, joissa näin ei ajatella, mutta puhutaankin nyt siitä yleisnäkökulmasta. Lapset, jotka eivät vielä pukeudu romanikulttuuriin kuuluviin vaatteisiin (suoriin vaatteisiin tai pitkiin vekkihameisiin) ovat enemmän lapsia, kuin ne, jotka pukeutumisellaan jo noudattavat kulttuuria.
 
Miten tämä sitten käytännössä ilmenee? No, monellakin tapaa. Esimerkiksi suoria vaatteita käyttävä poika tai pikkuhameita käyttävä tyttö ei saa enää ajaa pyörällä. Tämän katsotaan olevan häpeällistä. Sen sijaan esimerkiksi farkut jalassa edelleen tallusteleva poika voi kaikin mokomin ajella pyörällä ilman, että se olisi sen kummemmin häpeän paikka. (Tietysti voisi olla oudon näköistä, että pyörällä ajeltaisiin suorissa vaatteissa tai pikkuvaatteissa, pikkuvaatteissa se on hankalaakin.)
Sain tässä tuosta pyörällä ajamisesta mieleeni erään tilanteen, jossa tuttavaperheen kaksi poikaa kinastelivat keskenään. Toinen pojista oli jo melkein aikuinen, 17-vuotias, toinen pojista oli juuri täyttänyt 13. No, tämä 13-vuotias poika sitten ajeli pyörällänsä hilpeänä kauniissa kesäilmassa, kun hänen veljensä pölähti jostain paikalle. Veli alkoi oikopäätä kysellä nuoremmalta pojalta, miksi tämä edelleen ajelee pyörällä. Veli puuskahti myös, että tapojen pitäisi alkaa pikkuhiljaa muuttua. 13-vuotias tiuskaisi veljelleen, että ”Kato mitä mulla on jalassa!” ja tarkoitti täten farkkujaan. Veli kohautti olkapäitään, ja jätti asian sikseen.
 
Samalla kun lapsesta tulee murkku, hänen välinsä vanhempiin alkavat muuttua. Vaikka ne olisivat lämpimät ja läheisetkin, eivät poikalapset esimerkiksi enää murrosiässä mene istumaan äitinsä viereen tai äitinsä syliin. Samoin kuin tyttölapset eivät istu isänsä sylissä tai vieressä, niin sohvilla, keittiönpöydässä tai esimerkiksi autossakaan. Samoihin aikoihin lapset alkavat teititellä vanhempiaan. Harvemmin ”äitiä” tai ”isää” käytetään muutenkaan. Yleensä heitä puhutellaan etunimellä, vaikka heitä ei vielä teititeltäisikään. Teitittely onkin ehkä hieman vanhanaikaista, ja monelta se on jäänyt pois. Tuntuu olevan tyylinä, että vain vieraita vanhempia ihmisiä teititellään, tai jos ihmiset ovat sitten jo reilusti vanhempia, kuten vaikka omat isovanhemmat.
 
Murkkuikään tultaessa ja vaatetuksen muuttuessa lapsi alkaa luonnollisesti saamaan lisää vastuuta. Tytöillä tämä tarkoittaa yleensä sitä, että kotitöihin pitää osallistua enemmän ja kaikenlaisia kotitöitä on alettava harjoitella aikuisuutta varten. Esimerkiksi siivoaminen ja kodin kunnossapitäminen voi joissain perheissä jäädä kokonaan perheen murkkutytön tai tyttärien kontolle. Romanikulttuurissa onkin muuten yleistä ajatella, että murrosikään tulleen tytön tai tyttöjen pitäisi pitää kodista niin hyvin huoli, ettei vanhempien pitäisi tehdä juuri mitään. Tietysti tässäkin asiassa pitäisi muistaa kohtuus, sillä lapsi on kuitenkin lapsi, vaikka murrosikäinen olisikin.   
 
Mutta takaisin asiaan; tyttöjen täytyy yleensä murrosiässä alkaa opetella prässäämistä, silittämistä, pyykinpesua, siivousta ja ruuanlaittoa. Jotkut opettavat tytöilleen myös käsitöitä, jotka ovatkin sitten myöhemmin hyödyllisiä. Jos perheessä on pienempiä sisaruksia, saa tyttö monta kertaa katsoa heidän peräänsä. Tai jos perheellä on hevosia tai lemmikkejä, on monesti tytön tehtävä huolehtia niistä.  
 
Pojilla vastuun lisääminen ei välttämättä automaattisesti tarkoita sitä, että siskot alkavat passata lakkaamatta veljiään eikä näiden tarvitse tehdä mitään. Tällaiset kivikautiset asenteet ovat onneksi muuttuneet ja muuttuvat edelleen. Toki niitäkin perheitä on, missä todella poikalasta opetetaan siihen, että on naisten homma pitää koti kunnossa ja mies saa vain olla, silloin kun siltä tuntuu. Nykyään kuitenkin moni laittaa poikansa pesemään pyykkiä ja siivoamaan, laittamaan ruokaa… Kuinka se myöhemmin aikuiseksi kasvava mies muuten tulisi toimeen omillaan, sillähän pitäisi aina olla joku pitämässä siitä huolen, eikä sekään ole hienoa.
 
Pojat alkavat kulkea entistä enemmän isiensä mukana, mikäli isät siis jossain käyvät. Tutustutaan tavallaan siihen miesten maailmaan ja siihen, mitä se miehuus on. Jos perheellä esimerkiksi on hevosia ja perheen isä käy tallilla, on hyvin luonnollista että pojat pienestä saakka ovat käyneet tallilla ja heiluneet remmissä mukana. Murkkuikään tullessaan he saavat sitten lisää vastuuta tässä asiassa. Jos isä taas on esimerkiksi kauppamiehiä, on hyvin luonnollista että pojat otetaan mukaan seuraamaan tätä. Poika viedään useisiin harrastuksiin mukaan.