Neidin tarkoitus oli alun perin kertoa tämänkertaisessa postauksessa romanien tapakulttuurista laajemmassa mittakaavassa, mutta eräs ystävä sai Neidin muuttamaan mieltään. Ystävä otti puheeksi romanien pukeutumisen, erityisesti naisten osalta. Ystävä toivoi blogiin juttua romaninaisen vaatetuksesta, joka ihan ymmärrettävästi kiinnostaa ja ehkä kiehtookin näyttävyydellään monia ihmisiä. Tämänkertainen postaus siis käsittelee kyllä romanien tapakulttuuria, kuitenkin alaotsikkonaan pelkästään naispuolisten henkilöiden pukeutuminen. Tässä postauksessa Neiti ei käsittele niinkään pukeutumisen historiaa, vaan menee siihen toisella kertaa.
 
Aloitetaanpa pienemmistä lapsista. On yleistä, että vauvat puetaan ihan arkenakin sen verran juhlavan oloisiin vaatteisiin, että joku saattaisi hämmentyneenä pudistella päätään miettien, millaista oikea juhlapukeutuminen mahtaakaan sitten olla. Vauvojen vaatteissa käytetään paljon valkoista. Kirjoitettua sääntöä vauvojen pukemiselle ei ole, mutta luultavasti ajatellaan, että valkoinen on puhtauden ja viattomuuden väri. Sitähän vauvat todellakin ovat, vaikka romanikulttuurissa onkin oma pykälä symbolisen puhtauden ja vauvojen väliselle suhteelle.
 
Jo kävelemään oppineet lapset voidaan tietysti myös pukea hienommin, mutta on kuitenkin ihan tavallista antaa lasten käyttää periaatteessa ihan normaaleja ja arkisia lasten vaatteita. Tyttöjen vaatteissa saattaa olla enemmän koristeluja, mitä esimerkiksi valtaväestön lasten arkivaatteissa normaalisti. Muuten vaatetus ei poikkea periaatteessa mitenkään. Lapset saavat olla lapsia, ja heidän kuuluu olla lapsia. Heiltä ei vaadita aikuisuutta eikä siten myöskään aikuista pukeutumista.
 
Murrosiän kynnykselle tullessaan suurin osa romanikulttuurissa elävistä tytöistä vaihtaa housut pitkiin, mustiin hameisiin. Tästä alkaa niin sanottu siirtymävaihe kohti aikuisuutta. Vaihe voi kestää parista vuodesta vaikkapa viiteen vuoteen. Nämä kaksi mainittua lukua eivät kuitenkaan todellakaan ole mikään rajapyykki yhtään millekään. Kaikki riippuu henkilöstä itsestään.
 
Murrosiässä omat muodot alkavat yleensäkin hämmentää ja ehkä hieman hävettääkin. Romanikulttuurissa nämä häpeän tunteet koetaan erityisen voimakkaina. Kapean pitkän hameen tarkoitus onkin tukea nimenomaan muotojen peittämistä, ja siten myös häpeän tunteiden minimoimista.
 
Aikuistumisvaiheen pukeutumiseen kuuluvat mustat, pitkät hameet, joiden mallit vaihtelevat. Perusperiaate on kuitenkin se, että hameen tulee olla pitkä, eikä se saa istuvuudestaan huolimatta olla liian tiukka. On yleistä, että arkihameessakin on esimerkiksi kristalli-, helmi, tai paljettikoristeluja. Nämä niin sanotut pikkuhameet teetetään melkein poikkeuksetta, sillä harvasta kaupasta löytyy juuri tarkoituksenmukaista hametta. Paita voi olla periaatteessa vaikka ihan tavallinen, nuorten vaatekaupasta ostettu paita, kunhan se ei ole liian paljastava. Väri voi olla mikä hyvänsä, mutta useimmiten pikkuhameiden kanssa suositaan tyyliin sopivia koristeltuja paitoja tai paitapuseroita. Paitojen päällä pitäisi periaatteessa käyttää jakkua, niin ikään peittämään muotoja. Jakkuja sekä teetetään että ostetaan tavallisista kaupoista. Hinnat eivät ole järin päätähuimaavat, mutta lienee itsestään selvää, että ne voivat vaihdella hyvinkin paljon.
 
Mainittakoon tässä vaiheessa nyt sitten vielä, että tämän pikkuvaatteiksi kutsutun asun kanssa pitäisi tietysti käyttää mielellään asuun sopivia kenkiä. Ei liene kovin aiheellista huomauttaa, että lenkkarit tai tennarit eivät tietenkään ole kovin näyttävät näiden kanssa. Kengät ovat yleensä korkeakorkoiset kengät. Kenkien tulee peittyä, mutta niiden ulkonäköön satsataan silti hyvin paljon – no, nainen on aina nainen.
 
Pikkuvaatteita pidetään periaatteessa nuorten tyttöjen vaatteina – sitä ne ovatkin – mutta myös monet romanimiesten vaimot, jotka eivät itse ole syntyjään yhteisön jäseniä, käyttävät nimenomaan pikkuvaatteita. Niiden katsotaankin kuuluvan valtaväestön naiselle enemmän, kuin tämä ihan perinteinen romanivaatetus. Tässä vaiheessa Neiti paljastaa itsestään sen verran, että on kuulunut siihen ryhmään, joka nimenomaan perinteistä romaniasua on käyttänyt.
 
Mennäänpä sitten aikuisuuden maailmaan, eli suomalaisen romaninaisen käyttämään perinteiseen pukuun.
Neiti muistuttaa vielä, että samanlaisia pukuja ei käytetä missään muualla maailmassa. Siksipä esim. Ruotsissa asuva romaninainen, joka kantaa tätä pukua, onkin alun perin suomalainen romani. (Ruotsissa asuu myös maan omia romaneja, joista kuitenkin suurin osa on sulautunut valtaväestöön pukeutumisen ja elämäntavankin osalta.)
 
Romaniasu otetaan yleensä käyttöön n. 16-vuotiaana, mutta sitä voi alkaa käyttää myös ennemmin tai myöhemmin. Kaikki riippuu henkilön omasta halusta ja ajatuksista, mutta konkreettisesti myös suurelta osin siitä, kuinka henkilö elää. Suoraan sanottuna niin kauan kuin naispuolinen ihminen on neitsyt, hän voi vapaasti käyttää pikkuvaatteita. Mutta kun miehet alkavat kiinnostamaan ”siinä mielessä”, on ihan selvästi vaatteiden vaihdoksen aika. Tästä ei tietenkään romaniyhteisössä avoimesti puhuta, vaikka kaikki tämän faktan tietävätkin. Periaatteessa romaniyhteisössä sanotaan kauniisti, että kun naisella on mies tai kun hän lähtee miehen matkaan, perinteinen asu pitää olla.
 
On korostettu sitä, että kun näitä vaatteita alkaa kerran käyttää, niitä tulisi myös pitää koko loppuelämän. Eikö vain kuulostakin isolta valinnalta? Sitä se totisesti onkin. Moni tekee päätöksensä kaikesta huolimatta kiireellä ja vähän ”Siksi, koska muutkin”. Muun muassa tämän vuoksi on aivan luonnollista, että katuviakin henkilöitä vaatetuksen suhteen on. Romanikulttuurin mukaista ei todellakaan ole heittää asua nurkkaan ja alkaa kulkea uudelleen esimerkiksi pikkuvaatteissa. Tämä saattaa sulkea henkilön yhteisön ulkopuolelle vahvastikin, ellei asialle ole hyvää syytä. Hyvänä syynä voidaan pitää terveydellisiä seikkoja. Kuka ne sitten ymmärtää, on asia erikseen.
 
Romanihame on useimmiten joko 7,5m tai 9m leveä ja kauttaaltaan musta. Päällimmäinen kerros hameessa on sileäpintaista puuvillasamettia, jonka tulee tosiaan olla mahdollisimman mustaa. Sametin alla on joko ohut tai paksu välivuori (keskimmäisenä kankaana) sekä alempi vuori. Yleensä nämä vuorikankaat ovat tummia, eivät kuitenkaan välttämättä mustia. Vuoreksi voi periaatteessa käyttää minkälaista kangasta tahansa, kunhan se sopii tarkoitukseen. Romanihame painaa nykyisin muutamasta kilosta kahdeksaan kiloon riippuen materiaalien määrästä.
Hameen yläosassa vyötärön kohdalla on 10-13 cm levyinen ja koko hameen leveyden mittainen (eli joko 7,5m tai 9m) koristeellinen kangas, jota kutsutaan yläkankaaksi. Yläkangas voi olla periaatteessa minkä värinen tai mitä laatua tahansa. Tummat värit ja kokopaljettiset kankaat ovat suosituimpia. Kesällä käytetään esimerkiksi hopeaa, kultaa ja sähkönsinistä. Talvella suositaan mustaa ja muita tummia värejä. Syksyllä kupari, kulta ja tummanvihreä puolestaan ovat suosiossa. Punaisia yläkankaita ei nykypäivänä juuri esiinny, mutta värinä se ei kuitenkaan ole mikään tabu. Kokopaljettisten kankaiden ohella käytetään myös verkkopohjaisia kankaita, joissa voi olla paljetteja, merkkauksia, kristalleja tai helmiä. Myös ihan tavallisia yksivärisiä satiinikankaita käytetään arkihameissa.
Sametin ja yläkankaan väliin laitetaan koristenauhaa, joka on muuten yleensä aitoa Swarovskin kristallinauhaa. Nauhoja on erilaisia, ja vaikka se ehkä hullulta tuntuukin, on nauha itse asiassa koko hameen kallein osa verraten määrään. Nauhan voi saada 60 eurolla, mutta ei ole ollenkaan epätavallista maksaa nauhasta jopa parisataa euroa. Hienoimmilla nauhoilla hintaa on rutkasti enemmän. Vuonna 2009 muotiin kuului selkeästi yhä leveämmät nauhat ja mahdollisesti yläkankaan kokonaan kristalleilla peittäminen, vuonna 2010 muoti jatkuu, mutta pääasiana ei olekaan enää välttämättä leveys, vaan myös näyttävyys ja persoonallisuus.
 
Useimmat naiset teettävät romanihameensa asiaan erikoistuneilla ompelijoilla, joita on Suomessa muutamia. Kaikki osaajat eivät todellakaan pyöritä yritystä, mikä on valitettavaa. Romanihame maksaa valmiina vähintään 500 euroa, joka on vielä varsin edullinen hinta hameesta. Tavallisesti ihan arkikäyttöön tulevasta hameesta maksetaan 600-650 euroa, mutta esimerkiksi hame, jonka yläosa on kristalleja täynnä, on hinnoiteltu tuhannen euron kieppeille.
 
Romanihame vekataan melko tiheään. Hameen etuosassa keskellä on leveämpi vekki, jota kutsutaan etupalaksi. Vekkauksia yleensä kutsutaan ”laatoiksi”, koska ne ovat suuret ja laattamaiset.
 
Sanotaan, että romanihame on prinsessamallinen, eli se siis kohoaa vyötärön kohdalta joitakin senttejä niin, että vyötärönkohta on leveä. Usein vyötärön kohdalla käytetään pönkkää, joka siis tukee hametta kohoamaan nämä sentit ja siten myös istumaan paremmin. Pönkän kanssa hame on myös huomattavasti mukavampi päällä, ainakin jos kyseessä on oikeankokoinen ja itselle oikeanlainen pönkkä. Kapeampia pönkkiä tukemaan käytetään myös leveämpiä alushameita. On myös ompelijoita, jotka osaavat ommella niin taitavasti, että suurta pönkkää ei todellakaan tarvita. Hame on vain ommeltu niin tiukaksi, että se suorastaan soi, ja täten kangas pysyy vyötärön kohdalta koholla.
 
Neiti tietää, mitä jotkut pyörittelevät mielessään. Eikös hameeseen saada sossusta tukea? Vieläpä joka vuosi? Niin, ei Neidin toki käy kieltäminen, etteikö mahdollisuus avustukseen olisi olemassa. Mikäli henkilö on pitkäaikaisesti toimeentulotuella elävä, voidaan hänelle myöntää täydentävää toimeentulotukea romanihameeseen. (Rahaa muihin vaatteisiin siis ei todellakaan myönnetä.) Täydentävä toimeentulotuki on n. 350-450 euroa. Joillakin paikkakunnilla avustusta on mahdollisuus saada joka toinen vuosi, joillakin paikkakunnilla rahaa myönnetään vain joka kolmaskin vuosi. Ei siis liene paljoa pyydetty siinä mielessä, jos samaa hametta pitää käyttää kolme vuotta. Asiasta sen kummemmin tietämättömät kun eivät ymmärrä, että hame kuluu käytössä ja tulee loppujen lopuksi aivan nukkaiseksi ja muutenkin käyttökelvottomaksi.
 
Neiti jättää toimeentulotukiasiat pätevämmille ihmisille, ja jatkaa aiheesta päällyspuserot eli röijyt. Röijyt ovat pitsein koristeltuja puhvihihaisia puseroita, jotka on useimmiten nykyaikana valmistettu verkkopohjaisista koristelluista kankaista. Koristeina voi olla merkkauksia, paljetteja, kristalleja, helmiä – tai vaikka näitä kaikkia. Myös erilaisia kiviä ja painokuvioitakin käytetään. Koska useimmat röijyjä varten käyttökelpoiset kankaat maksaisivat Suomessa vaikkapa Eurokankaasta ostettuna maltaita, niitä tuodaan ulkomailta ihan selkeästi halvempaan hintaan. Kangaspaikkoja ulkomailla ovat esimerkiksi Turkki, Dubai ja Intia. Mikseivät myös muutkin maat, jos osaa etsiä oikeasta paikasta.
Röijy saa olla minkä värinen ja mitä kangasta tahansa. Yleensä kangas on kuitenkin materiaaliltaan silkkiä, verkkopohjaista kangasta tai polyesteriä. Ohuet kankaat ovat suosittuja, eikä kankaan ole hyvä olla hiostavaa. Valkoinen on perinteisesti juhlava väri, ja sopii erityisesti iloisiin juhliin. Kesällä käytetään yleensä vaaleita sävyjä, jotta ei olisi niin kuuma. Keväällä muodissa ovat pastellisävyt, kuten vaaleanpunaiset ja vaaleansiniset ja himmeät kullat. Syksyllä käytettyjä värejä ovat tummanliila, tummanvihreä, ruskea, yms. Talvella tummat sävyt ovat muodissa. Periaatteessa sesongilla ei ole niinkään väliä, kuin sillä, mistä itse pitää.
Kangasta röijyyn uppoaa yleensä noin 2,5 metriä, kuitenkin riippuen henkilön koosta. Pitsiä röijyyn menee ihan sen mukaan, millaisen pitsimallin käyttäjä röijyynsä haluaa. Pitsi on yleensä valkoista niin sanottua Ruotsin pitsiä, mutta myös muitakin pitsimalleja ja esimerkiksi mustaa pitsiä kyllä käytetään. Jos mietit, miksi röijyissä yleensäkään käytetään pitsiä, on syynä koristeellisuuden ohella myöskin peittävyys, joka on romanivaatteille hyvin luonteenomaista.
Röijy kiinnitetään neppareilla. Nepparit on ommeltu siten, etteivät ne ole näkyvillä.
 
Moni osaa ommella röijyjä itselleen, mutta ompelijoilla on tästäkin huolimatta paljon, paljon töitä. Valmiina röijy maksaa yleensä noin 80 euroa. Kalliimman hinnan kankaista perivät ompelijat voivat laskuttaa röijystä jopa yli satakin euroa.
 
Röijyjen seurana saatetaan myös joskus käyttää samasta kankaasta valmistettua leveää, myöskin pitsein koristeltua esiliinaa. Tällaista asukokonaisuutta kutsutaan vaatepariksi. Vaatepareja suositaan erityisesti juhlavissa tilanteissa, kuten romanijuhlissa tai muissa tapahtumissa. Vaatepareja käytetään myös silloin, kun halutaan peittää vaikkapa raskaus. Värillä ei ole väliä, mutta peittävyyden kannalta on oleellista valita väri, joka muutenkin saattaa isontaa vaikutelmaa entisestään. Tällainen värihän on tietysti valkoinen tai jokin muu vaalea.
Esiliina kiinnitetään nauhoilla ja solmitaan eteen niin, ettei solmu tai rusetti ole näkyvillä. Riisuttavuus vaatteissa ei saa näkyä kellekään. Tätä tapaa on suosittu myös valtaväestössä joskus historian hämärissä.
Esiliinoista Neiti mainitsee vielä sen verran, että esiliinoja on useampaa mallia, mutta Neiti ei ala nyt tässä käymään niitä kaikkia malleja läpi. Periaatteessahan jokainen voi luoda oman mallisensa esiliinan halutessaan, mutta Neiti tulee kyllä jossain v aiheessa käymään myös essumalleja täällä läpi. Arkena käytetään tavallisempaa, vähemmän koristeltua esiliinaa, jossa ei välttämättä ole pitsiä ollenkaan. Arkinen esiliina saattaa olla myös lyhyempi ja alareunoista vaikkapa pyöristetty.
Pelkkä vaateparin teettäminen (ei sisällä kangaskustannuksia) maksaa yleensä noin 70-80 euroa.
 
Röijyn alla käytetään aluspaitaa, joka sopii röijyyn väriltään. Usein röijy on verkkopohjainen eli siten läpikuultava, eikä todellakaan ole suotavaa, että pelkkä läpinäkyvä röijy vedetään päälle välittämättä ollenkaan siitä, mitä sieltä alta oikein näkyy. Periaatteessa on tärkeintä, ettei röijyn alta näy iho, mutta etiketin mukaista on tietysti kaikin puolin laittaa esimerkiksi mustan röijyn alle myös musta aluspaita, ei siis esimerkiksi valkoista. Aluspaidan tulisi olla mahdollisimman huomaamaton. Aluspaitaa ei ole toki pakko käyttää, mikäli kangas on läpinäkymätöntä, mutta aluspaidan kera röijyn pitäminen on huomattavasti miellyttävämpää. Aluspaidan seurana käytetään usein sen väriin tai tyyliin sopivaa alushametta, joka on joko kapea tai leveä.
 
 
 
Ei pidä sekoittaa
Romaninaisen pukua kutsutaan usein virheellisesti kansallispuvuksi. Kyseessä on kuitenkin kansanpuku, ja nämä kaksi sanaa ovat kaksi eri käsitettä.
Kansallispukua käytetään nimenomaan juhlapukuna (joskus myös esiintymisasuna) ja se jäljittelee vanhaa rahvaan pukeutumista. Kansallispukuun on koottu jonkin paikkakunnan tai seudun tyypillisiä vaatekappaleita, eli kansallispuvut eivät siis ole sellaisinaan olleet kenenkään arkipäiväistä pukeutumista.
Kansanpuku puolestaan on ollut 1800-luvulle saakka perinteinen vaateparsi talonpoikaisväellä. Kansanpuvuissa yleensä saattaa näkyä jonkun paikkakunnan tai yhteisön erityispiirteitä, mutta kansanpuvut ihan sellaisinaan ovat olleet käytettyjä. Romaninaisen asun ohella kansanpukuihin kuuluu esimerkiksi Pohjanmaalta kotoisin oleva körttipuku, ja Karjalasta lähtöisin oleva feresi, josta käytetään myös nimeä siitsa.